Kauhukuva - leikkimättömät lapset

”Mieleni tekisi leikkiä ulkona niitä taikahevosia ja susilaumoja, mitä leikimme ennenkin — mutta kavereiden mielestä välitunnilla täytyy vain värjötellä ulkona ja vertailla huulirasvoja.” 

Näin 12-vuotias tyttö avautuu Ilta-Sanomien palstalla, kun kavereiden mielestä on liian lapsellista leikkiä.

Leikki on katoamassa

Nykyään leikki on uhattuna. Lapsuus lyhenee, leikit loppuvat liian varhain. Monilta lapsilta puuttuu mahdollisuus leikkimiseen ja heidän leikkimiskykyään rajoitetaan. Leikkimaailma on köyhtynyt, eivätkä lapset aina osaa edes leikkiä. Monet leikkivät yksipuolisia, varsinkin television ja tietokonepelien tuomia leikkejä, jotka eivät jätä ollenkaan tilaa mielikuvitukselle, kerrotaan Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla.

”Tiedän, että joitakin tyttöjä saatetaan kiusata, jos kaverit kuulevat, että he leikkivät nukeilla. Siksi leikkiminen pidetään salaisuutena. Leikkiminen mielletään noloksi ja lapselliseksi. ” kuvaa Heli Muttonen Hesarin mielipidekirjoituksessa.

”Päiväkotikaverit olivat pohtineet, mitä ostaa pojalle 5-vuotislahjaksi ja kertoneet vanhemmilleen tämän pitävän Tuomas Veturista. Lasten äidit olivat kuitenkin tuumineet, että kun se on niin kauhean lapsellista.” kuvailee lastenpsykiatri Jari Sinkkonen  Ilta-Sanomissa. Hän on suorastaan järkyttynyt leikkimisen rajusta vähentymisestä. ”Tuntuu ettei lapsi saa olla lapsi kun sen ajan kun on kapaloissa”, kommentoi lukija Sinkkosen haastattelua.

Leikki on pyhää

Luimme sydämet syrjällään Sinkkosen huolentäyteistä jylinää lapsista, jotka ovat lopettaneet leikkimisen. Miten tämä voi olla edes mahdollista? Me emme halua kuulla tällaisia murheellisia, musertavia uutisia!

Sillä lasten leikki on pyhää, tiesittehän?

Lapsen leikki on pyhää, ja lapsen leikki on kallein luonnonvara, mitä meillä on. Lapsen leikissä on pelastuksemme, näettehän: kun meidän lapsemme leikkivät, he osoittavat meille, mikä elämässä on olennaista, mikä on totta, mikä on tärkeää. ”Syvällä olemuksessaan lapset tietävät, että on olemassa henkinen maailma ja he etsivät maallista kokemusta, joka heijastaa sitä. Silloin he leikkivät. Silloin he tuntevat olevansa kotona maan päällä. He eivät osaa verbalisoida sitä meille sanoiksi, mutta he näyttävät sen meille leikissä.” kertoo kasvatustaiteilija Rudolf Steiner.

Lasten leikki on pyhää, totta vie, mutta meidän lapsemme eivät enää leiki. He ovat unohtaneet miten leikitään. ”Ja vanhemmat ovat lumoutuneita siitä, kuinka näppäriä vekarat ovat tablettien ja muiden digivempeleiden kanssa.” Sinkkonen toteaa. Ja miten sitä kukaan enää kehtaa leikkiäkään, kun sekä vanhemmat että lapset itse kokevat leikkimisen liian lapselliseksi!

Leikki on pelastuksemme

Mutta lastemme leikki on pelastuksemme, ymmärrättehän? Kun meidän lapsemme leikkivät, he parantavat rikkonaisen maailmamme. He kertovat leikillään meille salaisuuksia sellaisista todellisuuksista, joihin meillä aikuisilla ei enää ole pääsyä. Kun meidän lapsemme leikkivät, he pelastavat itsensä ja meidät. He korjaavat leikkiessään tätä kylmää, kovaa, koneellistettua, sielutonta, sydämetöntä, sairasta maailmaamme. Lastemme leikki on pelastuksemme, lastemme leikki on pyhää.

Sallikaamme siis lastemme olla lapsellisia. Suojelkaamme heidän lapsenomaisuuttaan. Vaalikaamme ja kunnioittakaamme heidän leikkiään.

Sillä jos meidän lapsemme lopettavat leikkimisen, niin silloin meidän maailmaltamme katoaa tarkoitus