SUTTA PAKOON

Mistä vauvat oikeastaan syntyvät tähän maailmaan? Siittiöistä ja munasoluistako? DNA:n monistumisesta ja ribonukleotidihappoketjun kahdentumisesta? Entä minkä takia? Jatkaakseen sukua ja kantaakseen geenejään sukupolvelta toiselle? Tai oppiakseen ahkeriksi kuluttajakansalaisiksi ja lisätäkseen kansantalouden ostovoimaa? Meillä materialistisessa lännessä keskitytään varsin vahvasti aineelliseen olemuspuoleemme, ja on helppo unohtaa ihmisen olemus henkiolentona. Vauvaa odottaessa on monen mielestä mielekkäämpää miettiä sellaisia kysymyksiä kuin lastenhuoneen tapettikuoseja – pastellisena vai sittenkin pikkuautoprintillä? Ottaisiko rattaisiin kääntyvät etupyörät vai sittenkin ne kookkaammat maastorenkaat? Tai miten se viimeisimmän Stokke-Steps -tuolin hankinta – uutena vai sittenkin Huutonetistä?  Harvalle tulee mieleen pysähtyä edes hetkeksi pohtimaan asiaa hieman  laajemmassa  mittakaavassa, tai jopa aivan  ”outside the box”  – kuten seuraavassa on tarkoitus tehdä: Arvoisa luki

Eräs aamuhetki ennen kouluun ja töihin lähtöä. ”Sinähän laitat sen takin tänään, kuule, sinähän laitat sen. Ja yhtään et jäkätä minulle vastaan!” ”Kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, kuin-ka monta kertaa pitää sanoa, etten huvikseni sulle tollasia ostele, kahdeksankymppiä, NII-IN, kahdeksankymppiä on äiti siitä maksanut! Sinähän laitat sen tai sitten sinä itket ja laitat sen!” ”Vauhtia, oikeeeesti, nyt PESE JO NE HAMPAAT, pese! NYT ON KIIRE! OIKEESSSTI!! ”Ja nämä kissankakat, kuka ottaa nämä! Voi Jeesus että täällä haisee, aivan kamala lemu! Kuka ottaa nämä?! Nyt liikettä niveliin! Kuka ottaa kissan kakat?” ”Ja sinä siinä jatkat sitä hampaiden pesemistä! Haloo!! Haluatko vai lisää hammaspeikkoja!?” ”Kumpi vie illalla treeneihin, sano jo, kerkeetkö sinä? Tekonurmella vai sisällä, kummassa ollaan – viideltä vai puoliseittemältä, mihin aikaan lähdetään? Tunnin vai puolentoista treenit?” ”No tarkista, hölmö, kirjaudu sinne ihme ilmoittautumisjuttuun sisään! Äkkiä nyt!!!

Edelliseen  kannanottoomme  liittyeen jatkamme vielä postauksen verran digitalisaation uhkista. Viime kerralla käsittelimme vanhempien digikäyttäytymistä, joten siirretäänpä katse nyt jälkikasvuumme. Tietolähteenämme on tänään, ei ehkä kovin tuore, eikä monenkaan mielestä edes varsinaisen validi esitys  ”Tietokoneet ja kouluikäiset? – väitteitä ja perusteluja”,  kirjoittanut  Valdemar Setzer,  vuodelta 1989. Mutta uskokaa tai älkää! Tämä erään oppilaitoksen pölyttyneestä kellarista löytynyt vallankumouksellinen teos ennusti jo 1980-luvun lopussa täsmällisellä tarkkuudella kuinka lisääntyvä digitalisoituminen johtaa meidät väistämättä tilanteeseen, jossa kaikki olennainen elämästä unohtuu ja korvautuu virtuaalimaailman viettelevällä, virikkeitä pursuavalla mutta umpityhjällä tekotodellisuudella. Tässä teoksessa Setzer tuo esille ehkä monen mielestä kenties ”hiukan radikaalilla” tavalla keskeisimmät lasten liialliseen tietokoneiden käyttöön liittyvät uhat: ”Yksi varmimmist