SUTTA PAKOON

”Mieleni tekisi leikkiä ulkona niitä taikahevosia ja susilaumoja, mitä leikimme ennenkin — mutta kavereiden mielestä välitunnilla täytyy vain värjötellä ulkona ja vertailla huulirasvoja.”  Näin 12-vuotias tyttö avautuu Ilta-Sanomien  palstalla , kun kavereiden mielestä on liian lapsellista leikkiä. Leikki on katoamassa Nykyään leikki on uhattuna. Lapsuus lyhenee, leikit loppuvat liian varhain. Monilta lapsilta puuttuu mahdollisuus leikkimiseen ja heidän leikkimiskykyään rajoitetaan. Leikkimaailma on köyhtynyt, eivätkä lapset aina osaa edes leikkiä. Monet leikkivät yksipuolisia, varsinkin television ja tietokonepelien tuomia leikkejä, jotka eivät jätä ollenkaan tilaa mielikuvitukselle, kerrotaan Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla. ”Tiedän, että joitakin tyttöjä saatetaan kiusata, jos kaverit kuulevat, että he leikkivät nukeilla. Siksi leikkiminen pidetään salaisuutena. Leikkiminen mielletään noloksi ja lapselliseksi. ” kuvaa Heli Muttonen  Hesarin mielipidekirjoituksessa

Monenmoista menoa on tarjolla urbaaneille lattemammoille, jotka asustelevat suurempien kaupunkien ydinkeskustoissa. On baby-brunssia, on pop-up-lastenvaatetoreja, on vauvamuseoita, on taaperokinoa ja jos jonkinlaista lastenmessua ja mentävää. Toisenlaista on lähiöissä ja syrjäseuduilla asuvan suburbaanin Saludo-mamman elo. Suoraan pihamaalta alkava loputon tyhjyys tai mielikuvitukseton rivitalohelvetti kun eivät kovin kummoisia huvituksia tarjoile.  (Saludo-etuliite viittaa tässä kaltaistemme lähiömammojen suosimaan mukavan huokeahintaiseen kahvilajikkeeseen, josta tietyissä piireissä käytetään myös nimitystä ”sossun sahajauho”). Mutta kun kukaan ei tarjoile valmiita virikkeitä, niin tarvitaan oikeastaan vain hieman lisää mielikuvitusta! Keravalaisista lähiöistä ponnistavina perheenäiteinä haluamme suositella lämpimästi seuraavanlaisia menovinkkejä ydinkeskustan ulottumattomissa eläville lapsiperheille: Autiotalot . Tyhjänä seisovaan ja aavemaisena tulijoita tuijottavaan

Arvoisat lukijamme, lienette pistäneet merkille kuinka valtasuhteet perheessä muuttuvat dramaattisesti, kun kahdesta tulee kolme; kun vauva astuu taloon. Lapsettomana sitä ei pysty mitenkään kuvittelemaan, kuinka pieni rääpäle saa kaksi aikuista polvilleen, täysin altavastaajan asemaan. Vaikka kuinka kuvittelet, että sinulta kyllä löytyy luontaista auktoriteettia ja jämäkkyyttä tilanteessa kuin tilanteessa, niin EHEI! Tilanne on ennen kokematon sellaiselle, jolla ei asiaan henkilökohtaista kosketuspintaa ole. Väitämme, ettei pätevinkään kasvatusalan ammattilainen pysty ennakoimaan sitä oman heikkouden ja toistuvan periksiantamisen hetteikköä, johon oman lapsen saatuasi olet joutuva. Ja nyt varmasti moni superäiti ajattelee, että kylläpäs siinä taas pari uusavutonta alisuoritujaa soittaa suutaan! Noh, totta kyllä  tämäkin  (-aiempi kirjoituksemme jonkun mielestä ehkäpä hiukan kyseenalaisista kasvatusmetodeistamme) mutta nyt, arvoisat kanssavanhemmat, käsi sydämelle ja puhutaanpa a

Huumaava huhtikuu herättelee hormoneita taas hyrisemään. Kaipailetko kenties Sinäkin pientä buustia keväiseen heilanhakuun tai suorasanaisia riiausrepliikkejä niiden latteimpien ja kuluneimpien tilalle? Seuraavassa tarjoilemme kokeiltavaksesi kevään 2016 kuumimmat ja kosteimmat iskurepliikit koostettuna suoraan Yrjö Kivimiehen  synonyymisanastosta  vuodelta 1961. Arvoisa tositoimiin halajava lukijamme, takaamme, että näillä iskurepliikeillä et todellakaan jää nuolemaan näppejäsi seinäruusuna tahi voivottelemaan saamattomuuttasi peräkammarinpoikana. Näillä ennenkuulumattomilla sananparsilla päihität mahdolliset kilpakosijat mennen tullen, joten lupaamme, että ”saanti” on taattua. Iskurepliikki:  Oi sinä nuortea, eho yks’lahkeinen! Suorastaan umpisilmäistyn soreudestasi! Oi olethan irtain?  (Käännös: Hei sä kaunis tytsy, silmät sokaistuu ku oot nii hyvännäkönen! Ootsä vapaa?) Iskurepliikki:  Senkin siniparta, koijari. Minuako peijaat?  (Käännös: Mikäs pelimies sä oot, muaksä

”Äiti ja iskä, mitä mummoja meidän pihalla on? Äiti miks noi mummot on tullut meidän pihaan?” ”Ai katos vaan, onkohan niillä jotain asiaa, mä menen kysymään”, mieheni toteaa ja lähtee ulos. Pojat ryntäävät perään. Jään nauttimaan aamukahviani. Kesäkuun taivas on kirkas ja pilvetön. Äkillinen puhuri saa hopeapajun lehdet läpättämään ja vilkuttelemaan harmaanhohtoisia pohjiaan. ”Niillä naisilla oli kuva kuolleesta, raidallisesta kissasta ojassa.” mieheni sanoo. ”Mä lähden katsomaan.” Jään poikien kanssa pihaan odottamaan. ”Ei se varmaan ole Elli, täälläpäin on niin paljon kissoja, niin paljon raidallisia kissoja. Ei se ole Elli. Menkää kutsumaan Elliä, se tulee ihan varmasti, kyllä Elli tulee kun kutsutte sitä.” alan rauhoitella. Kis kis Elli, kis kis, tule Elli, tule! Tule tänne pikkukisuu!” pojat kutsuvat. Kissaa ei kuulu. Mies palaa takaisin. Hän kantaa jotakin sylissään. Se on Elli. Meidän pikku Ellimme! Lemmikkimme lepää liikkumattomana, elottomana, rikkinäisen

”…ja tuona päivänä, totisesti, irstauteni minut vangitsi” -H.D. Pasca Kun kevätaurinko alkaa vihdoin luoda kainoja säteitään kaamoksen kangistamien kuolevaisten iloksi,  saattavat meistä aistillisimpien  ajatukset alkaa taas vaivihkaa hakeutua lemmenpuuhien pariin. Niin virkistävää kuin kevään korvalla onkin luoda merkittäviä silmäyksiä mahdollisten kumppaniehdokkaiden suuntaan, saattaa  rakkauden puuhiin ryhtyminen  olla silti joskus helpommin sanottu kuin tehty!  Lankeaahan harmillisen monen kiireisen arjen sankarin vitsaukseksi lemmenleikkejä latistava tahaton tunnekylmyys tai jopa suoranainen kykenemättömyys eli frigiditeetti tahi impotenssi. Mutta arvoisa lukijamme, älkäämme heti hätääntykö, vaikkei vällyjen välissä varsinaisesti värisisikään tai  ”tuntosarvet” vielä aivan täydellä teholla törröttäisikään. Itse luontoäiti lempeydessään tarjoaa avuksemme  afrodisiakkeja  eli erilaisia lempeä nostattavia ainesosia! Afrodisiakit ovat jo ammoisista ajoista alkaen tunnett

Ennen kuin saimme omat vauvat, meillä oli tapana hymähdellä ja naureskella äiti-ihmiset mielestämme vähä-älyisille jutuille siitä, kuinka vaativaa vauvanhoito on ja kuinka sitä kulkee sumussa ensimmäisen vuoden. Ja että ajatukset eivät muka riitä mihinkään muuhun kuin pohtimaan kummasta tissistä sitä seuraavaksi imettäisi. No odotusaikana sitten lueskelimme erilaisia vauvapalstoja ja vakuutuimme äitiyden tyhmentävästä vaikutuksesta. Ihmettelimme ylemmyydentuntoisesti, kuinka jollekin nk. ”tuttirumba” tuntui muodostuvan kaiken toiminnan keskiöksi, toiselle taas päivien suurimmaksi älylliseksi virikkeeksi riitti pohdinta päärynäsoseen koostumuksesta, kolmas villiintyi villavaippojen imukyvystä ja hehkutti sitä foorumilta toiselle. Mutta VOI! Kuinka väärän ja ymmärtämättömän tulkinnan äitiyden edellyttämästä älykkyydestä nuorina ja naiiveina neitosina teimmekään! Sillä äitiys jos mikä vaatii korkeimpia mahdollisia kognitiivisia kykyjä: huipputason matemaattista päättelytaitoa, ydin

(arkisto julkaistu 2015) Perhe-elämä osaa sitten olla puuduttavaa. Kaikista puuduttavinta on huomata, kuinka päivästä ja tunnista toiseen omasta suusta karkaa itseään toistavia mantroja, aina samoja käskyjä ja läpeensä latistavaa lätinää, jota ei jaksa kuunnella edes itse, lapsista ja miehestä puhumattakaan! Arvoisa lukija, nyt on aika elävöittää ilmaisumme repertuaaria. Ottakaamme Yrjö Kivimiehen Synonyymissanasto (1961) kauniisiin käsiimme eli  sulokkaisiin sormikkaisiimme ! Seuraavassa perhearjen latteimmat repliikit kohotettuna korviahellivän koristeelliseen kieliasuun kyseisen teoksen avulla. Repliikit ovat vapaasti hyödynnettävissänne, ja voimme taata niiden ylevöittävän jokapäiväistä kommunikaatiotanne sekä antavan sanomaanne alkukantaista suomalais-ugrilaista sielukkuutta! Vauvalle jutellessa Toteamus:  Voi äidin vauvaa, osaatpa ryömiä hienosti! Uudistettu ilmaus:   Voi mamman maitosuuta, taidatpa marnia mainiosti! Toteamus:  Kuule vauvani, äidin tis

Candy Pursiainen. Roxy Mänttäri-Vikatmaa. Yerccer Pärnänen. Hiljainen hetki. Vielä keskiajalla nimen antamiseen suhtauduttiin vakavasti. Uskottiin, että nimi kantoi sielua, joten oikean nimen antaminen lapselle oli ensiarvoisen tärkeää. Jos nimi ei ollut oikea tai tarpeeksi vakava, lapsi sai väärän sielun, se itki öisin, sairasteli ja kuihtui. Oikean nimen löytäminen lapselle kiinnitti häneen oikean,  pysyvän sielun ja elinvoiman . Nykyisin on asia toisin. Maallistuneessa Suomessa nimenantoa ei enää hahmoteta ollenkaan henkiseltä kantilta. Nimenannon perusteena ovat yleisesti nimen yksilöllisyys, muodikkuus tai erikoisuus. Useinpa on jopa niin, että äiti on päättänyt tulevan pienokaisensa nimen jo kauan ennen lapsensa saamista.  Jos sattuu niin, että tällaiselle äidille syntynyt lapsi onkin ’väärää’ sukupuolta, voi suru olla mittaamaton hänen joutuessaan kastamaan Yadeliina-Yericaksi aikomansa pikkuprinsessan vastentahtoisesti esimerkiksi Yoonaz Yarggo Yezzeksi. Lasta nimetess