Vauvain tyrannia

Arvoisat lukijamme, lienette pistäneet merkille kuinka valtasuhteet perheessä muuttuvat dramaattisesti, kun kahdesta tulee kolme; kun vauva astuu taloon.

Lapsettomana sitä ei pysty mitenkään kuvittelemaan, kuinka pieni rääpäle saa kaksi aikuista polvilleen, täysin altavastaajan asemaan. Vaikka kuinka kuvittelet, että sinulta kyllä löytyy luontaista auktoriteettia ja jämäkkyyttä tilanteessa kuin tilanteessa, niin EHEI! Tilanne on ennen kokematon sellaiselle, jolla ei asiaan henkilökohtaista kosketuspintaa ole.

Väitämme, ettei pätevinkään kasvatusalan ammattilainen pysty ennakoimaan sitä oman heikkouden ja toistuvan periksiantamisen hetteikköä, johon oman lapsen saatuasi olet joutuva. Ja nyt varmasti moni superäiti ajattelee, että kylläpäs siinä taas pari uusavutonta alisuoritujaa soittaa suutaan! Noh, totta kyllä tämäkin (-aiempi kirjoituksemme jonkun mielestä ehkäpä hiukan kyseenalaisista kasvatusmetodeistamme) mutta nyt, arvoisat kanssavanhemmat, käsi sydämelle ja puhutaanpa asioista hetki niitten oikeilla nimillä.

Kuten rehellisesti oman heikkoutensa tunnistaneet ja itselleen myöntämään kyenneet vanhemmat tietävät, on jo aivan vastasyntyneellä olemassa toinen toistaan nerokkaampien keinojen repertuaari, jonka avulla hän voi suvereenisti pompotella vanhempaansa. Ja kun lapsi kasvaa, kuvioon astuu lisämausteeksi sanallinen käskyttäminen. Tässä muutamia esimerkkejä:

Stage 1, vauvaikä

1. Tissiraivo. Vauva haluaa tissiä ja on selvästi nälkäinen, mutta ei kelpuuta rintaa kuin täysin oikeasta kulmasta, täysin oikealla maidonherumispaineella ja täysin oikeaan kellonlyömään tarjoiltuna. Mikäli joku ehdoista ei täydellisesti täyty, on seurauksena tikahtumisraivo. Joku näppärämpi voisi huomauttaa, että anna vain lapsen itkeä hetki. Mutta EHEI! Tikahtumisraivo ei oman kokemuksemme mukaan tyynny milloinkaan itsestään ilman tissiä. Pidempään jatkuessaan se saattaa pahimmillaan johtaa holtittomaan huuto-oksenteluun ja lievästä hapenpuutteesta kielivään sinisyyteen. Ja kuten arvata saattaa, tuttipullo ei tule kuuloonkaan.

Äidin ainoa mahdollisuus on etsiä aktiivisesti asentoa, joka miellyttää raivoajaa. Lähes poikkeuksetta lapsi tyyntyy rinnalle vasta asennossa, joka on äiti-raukalle fyysisesti mahdollisimman hankala, esim. oikea käsi untuvatyynyn alta vauvan päätä vienosti vasemmalle heijaten, toinen jalka jännitettynä vastapäisen pöydän päälle, toinen jalka rytmikkäästi vauvan takapäätä hytkyttäen synnytyksestä löystyneet vatsalihakset kuormituksesta täristen, vasen käsi vauvan varpaita hennosti hyväilemässä. Viime päiviltä on myös omakohtaista kokemusta tapauksista, kun tissiraivon valtaan joutunut kaksikuinen vauva tyyntyy vain kun isä valssaa rytmikkäästi hänen kanssaan ympäri huoneistoa oma poski vauvan poskea vasten tiukasti painettuna, samanaikaisesti äidin laulaessa taustalla ’Kotimaani ompi Suomi’ –kansanlaulua. Niin, eli teille tietämättömille, vinkki ”lyö sille tissi vaan suuhun” ei tässä nyt vaan oikein riitä.

2. Oman ajan sabotointi. Joku voisi luulla, että parikuinen vauva nukkuu päivät läpeensä. No niin saattaa nukkuakin, paitsi aina silloin, kun olet ajatellut tehdä jotakin itsellesi tärkeää tai yrittää rentoutua vauvan päiväunien aikana. Kummasti se posottaa neljä tuntia putkeen, kun teet jotain mahdollisimman tylsää ja rutiininomaista kotiaskaretta. Mutta yritäpä vain alkaa juoruamaan puhelimessa ystävättären kanssa, hoitaa työ- tai opiskeluasioitasi, ottaa itsekin päivänokoset tai varsinkin yrittää harrastaa seksiä puolisosi kanssa: Not a chance – ei muuten onnistu! Nämä kaikki laukaisevat takuuvarmasti vauvan sisäänrakennetun ”ei-omaa-aikaa-äidille” -kaikuluotaimen, ja vauva parahtaa takuuvarmasti itkuun kesken päikkärien.

Stage 2, taaperoikä

3. Haalarikakka. Oletko koskaan miettinyt, onko pelkkää sattumaa – vai sittenkin taaperosi sadistista vallanhalua – kun hän kerta toisensa jälkeen äkistää kakan vaippaansa juuri kun kurahousujen viimeinen nipsu on saatu kiinnitetyä, ja olet astumassa ulos ovesta, ja kun pikkusisarus on juuri, pitkällisen väsytystaistelun jälkeen uinahtanut vaunuunsa? No, eipä auta kuin riisua koko kura-asu viimeistä rensseliä myöten, poistaa tieltä kurahanskat klipseineen sekä alushanskat, välikausihaalari, villapuku, verryttelyasu, potkuhousut ja body, villa- ja tavalliset sukat ja naps vaan, napata vaippa kätevästi pois! Sitten puhdas vaippa tilalle ja koko pukineisto uudestaan päälle. Pikkusisaruskin on sopivasti herännyt karjumaan hikisenä eteisessä.

4. Iltatoimi-manipulaatio. Tässä emme voi kuin ihailla 2-3-vuotiaan tapoja pitkittää nukkumaanmenoa toinen toistaan nerokkaammilla keinoilla. ”Äiti, mul on vesijano!”; ”Äiti, mul on pissahätä!”; ”Äiti, en voi juoda tosta mukista, se pupumuki oli parempi!”; ”Äiti pupumuki onkin pelottava, haluaisin ankkamukin!”; ”Äiti ei tää ankkamuki vaan se toinen!!!”; ”Äiti mä en halua et sä nukutat, voisko iskä nukuttaa, vaan iskä osaa lukea pikkupossun äänellä, mul on ikävä iskää-ää-äää!”; ”Ei, iskä, sun parta pistelee liikaa, mä haluun äidin!”; ”Eiku iskä anna vielä hali!”; ”No ei iskä tommonen hali vaan se pikkukarhuhali”; ”Ei yks hali riitä, iskä lisää!”; ”Äiti et saa lähteä, kaapista tuijottaa se, se, SE Pelle Hermantti!”; ”Äiti en voi nukahtaa, kun tyyny on liian kuuma!”; ”Äiti saanko nukkua nakuna?”; ”Äiti mä tulin tänne teidän huoneeseen kattomaan…ööö… että onko mun metsätraktori vielä tossa kaapin päällä”; ”Äiti ja iskä, mä jäänkin tähän teidän väliin nukkumaan. Hyvää yötä.”

Niin, tässä kohtaa joku voisi jälleen tokaista, että ”Kuinka tällaiset selkärangattomat paskiaiset kehtaavat kutsua itseään edes vanhemmiksi?” tai ”Nyt luu kurkkuun niille kakaroille ja piste!” Tällaiset kommentoijat eivät kuitenkaan käsittääksemme ole oman kantapäänsä kautta joutuneet kokemaan sitä äärimmäisen räjähdysaltista aluetta, jolla näissä asioissa liikutaan.

Vauvain ja pikkulasten kanssa toimiessa kun on luonnonlakina, että kaikki loogisilta tuntuvat toimintavaihtoehdot joudutaan yksinkertaisesti hylkäämään. Tissi- tai muu vauvaraivo kun ei taltu muutoin kuin nöyrtymällä kiltisti pienokaisen tahtoon. Kun kiellät uhmaikäiseltä taaperolta yhden asian (mikä eilen oli hänelle ihan ok) seuraakin juuri siitä tänään vanhemman sietokyvyn ylittävä karjuitkukaarellevetolötköksimaahanmakaamaan-raivari, joka ei millään ota laantuakseen. Jos taas et kiellä, vajoat yhä syvemmälle oman periksiantamisesi synkkään suohon ja pompottelu jatkuu entistä railakkaampana. Vanhemman epätoivoisena tehtävänä on vain jatkuvalla syötteellä skannata tilanteita, ja yrittää tunnustella mikä vaihtoehto on tänään se vähiten huutoa aiheuttava, aikaavievä tai vahingollinen.

Tällä tavoin ’joku’ arkeaan elävä saattaisi allegorianomaisesti verrata tilannettaan seitinohueen jäähän, jonka päällä kävelevä  yhdenkin harha-askeleen tehdessään aiheuttaa itselleen kuolettavan ketjureaktion, joka johtaa koko jääkentän murtumiseen jalkojen alta, vajoamiseen hyiseen veteen ja päättyy väistämättömään kangistumiskuolemaan.