SUTTA PAKOON

Vanha asuntoauto kolisee ohi satamapuomien. Laivan suu on ammollaan, se odottaa meitä. Sumutorvi tuuttaa tumman huutonsa. Merimetsoja, merimetsoja, ja kauheasti kakkaa! huutaa joku pieni kannella isälleen. Meidän isä lukee karttaa: Yritetään Normandiaan asti, siellä riittää lämpöä, se sanoo. Punainen aurinko köllöttää hetken luotojen takana, sitten taivaan ja maan raja katoaa. Ruotsissa sade alkaa. Napataan pysäkiltä nakit ja ranet, mutta jatketaan pian. Hui, tuolla jotkut tappelee, ei jäädä tänne. Lähiöt vaihtuvat, nyt päästään vauhtiin. Suuri silta on sumuinen. Tanskassakin sataa. Niin ovat nättejä nuo huvilat, mutta eivät oikein näy. Niin ovat kauniita vaaleat rannat, mutta kuka hullu siellä sateella uisi? No, koska ollaan perillä, kysyy nuorempi. Ei vielä pitkään aikaan, vastaa isä. Sellaista se on asuntoauton kanssa. Saksassa nakit ovat isompia ja olut kylmempää. Sade jatkuu. Yöllä vanhan vaunun katto antaa sateelle periksi, saumoista tihkuu sisään. Märissä lakanoi...

Eräs aamuhetki ennen kouluun ja töihin lähtöä. ”Sinähän laitat sen takin tänään, kuule, sinähän laitat sen. Ja yhtään et jäkätä minulle vastaan!” ”Kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, kuin-ka monta kertaa pitää sanoa, etten huvikseni sulle tollasia ostele, kahdeksankymppiä, NII-IN, kahdeksankymppiä on äiti siitä maksanut! Sinähän laitat sen tai sitten sinä itket ja laitat sen!” ”Vauhtia, oikeeeesti, nyt PESE JO NE HAMPAAT, pese! NYT ON KIIRE! OIKEESSSTI!! ”Ja nämä kissankakat, kuka ottaa nämä! Voi Jeesus että täällä haisee, aivan kamala lemu! Kuka ottaa nämä?! Nyt liikettä niveliin! Kuka ottaa kissan kakat?” ”Ja sinä siinä jatkat sitä hampaiden pesemistä! Haloo!! Haluatko vai lisää hammaspeikkoja!?” ”Kumpi vie illalla treeneihin, sano jo, kerkeetkö sinä? Tekonurmella vai sisällä, kummassa ollaan – viideltä vai puoliseittemältä, mihin aikaan lähdetään? Tunnin vai puolentoista treenit?” ”No tarkista, hölmö, kirjaudu sinne ihme ilmoittautumisjuttuun sisään! Äkkiä nyt!!! ...

Edelliseen  kannanottoomme  liittyeen jatkamme vielä postauksen verran digitalisaation uhkista. Viime kerralla käsittelimme vanhempien digikäyttäytymistä, joten siirretäänpä katse nyt jälkikasvuumme. Tietolähteenämme on tänään, ei ehkä kovin tuore, eikä monenkaan mielestä edes varsinaisen validi esitys  ”Tietokoneet ja kouluikäiset? – väitteitä ja perusteluja”,  kirjoittanut  Valdemar Setzer,  vuodelta 1989. Mutta uskokaa tai älkää! Tämä erään oppilaitoksen pölyttyneestä kellarista löytynyt vallankumouksellinen teos ennusti jo 1980-luvun lopussa täsmällisellä tarkkuudella kuinka lisääntyvä digitalisoituminen johtaa meidät väistämättä tilanteeseen, jossa kaikki olennainen elämästä unohtuu ja korvautuu virtuaalimaailman viettelevällä, virikkeitä pursuavalla mutta umpityhjällä tekotodellisuudella. Tässä teoksessa Setzer tuo esille ehkä monen mielestä kenties ”hiukan radikaalilla” tavalla keskeisimmät lasten liialliseen tietokon...

”Mieleni tekisi leikkiä ulkona niitä taikahevosia ja susilaumoja, mitä leikimme ennenkin — mutta kavereiden mielestä välitunnilla täytyy vain värjötellä ulkona ja vertailla huulirasvoja.”  Näin 12-vuotias tyttö avautuu Ilta-Sanomien  palstalla , kun kavereiden mielestä on liian lapsellista leikkiä. Leikki on katoamassa Nykyään leikki on uhattuna. Lapsuus lyhenee, leikit loppuvat liian varhain. Monilta lapsilta puuttuu mahdollisuus leikkimiseen ja heidän leikkimiskykyään rajoitetaan. Leikkimaailma on köyhtynyt, eivätkä lapset aina osaa edes leikkiä. Monet leikkivät yksipuolisia, varsinkin television ja tietokonepelien tuomia leikkejä, jotka eivät jätä ollenkaan tilaa mielikuvitukselle, kerrotaan Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla. ”Tiedän, että joitakin tyttöjä saatetaan kiusata, jos kaverit kuulevat, että he leikkivät nukeilla. Siksi leikkiminen pidetään salaisuutena. Leikkiminen mielletään noloksi ja lapselliseksi. ” kuvaa Heli Muttonen  He...

(arkisto julkaistu 2015) Mitä ajattelin tänään?  -kysymykseen vastausta pyytävät päivittäin monenmoiset somesovellukset.  Kuitenkaan se, mitä me ajattelimme tänään, ei ole läheskään yhtä mielenkiintoista kuin se, mitä lapsemme tänään ajattelivat. Omat, varhaiskeski-iän kangistamat aatoksemme näet kulkevat aina vaan rutiininomaisempia, verrattain pitkästyttäviä ratojaan –  Riittääkö kirjopyykkiaine seuraavaan koneelliseen? Lienevätköhän lähi-Lidlin krakovanmakkarat vielä alessa? Millähän tekosyyllä sitä lintsaisi taas tämän illan zumbasta? Sen sijaan lapsosten päässä tuntuu liikkuvan vielä ilahduttavan – ellei jopa häkellyttävän – tuoreita ajatuskulkuja. Siksipä, hyvä lukija, haluamme mieluummin kertoa Teille mitä lastemme (3 – 9v) päissä on viime aikoina pyörinyt. Näissä arkisissa ajatusrakennelmissa ei rajoja tunneta vaan liikutaan luontevasti uskontieteiden peruskysymysten, metafysiikan, ornitologian ja yleisen eläinfysiologian tai vaikkapa morfofonologiste...