Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Valoton on yö

On lyhtyjuhla. Synkkä metsä on sysipimeä. Päiväkodin lapset piirissä, kaikilla mukana itse tehty valo. Punaista, sinistä, syksyn oranssia. Sytyttäkää  lyhtynne, lapset! pyytää täti. Värikkäät valopisarat välähtävät hangen ylle. Yö on valoton. Metsän puut hämmästelevät noita pieniä valopilkkuja.  Mistä te tänne pimeyteen eksyitte, te viattomat; miten te täällä säteilettekään, te uudet tulokkaat? Nyt lauletaan metsän eläimille, kehottaa kerhotäti. Ja niin lapset laulavat ja soittavat. Tummat puut heristävät korviaan. Oravat oksilla lopettavat leikkinsä ja jähmettyvät kuulemaan. Tiuku kilahtaa tahdin merkiksi, triangeli antaa alkuäänen, trumpetti johtaa soittoa. Valoton on yö. Vain lasten lyhdyt lepattavat varovasti tummaa taivaankantta vasten. Hangen alla lumiset varvut värisevät vienosti, kuin haluaisivat lähteä tanssiin. Kohmeiset kivet kääntävät sammalkasvonsa ikiroudasta, kun viimein ujoinkin lapsista yhtyy lauluun. Valoton on yö, ja hennosti kaikuu viimeinen säe lumisten o

Kunnes Fushimin bambut murtuvat

Taas se on miesflunssassa. Ihan kuin tuon äijän kanssa eläminen ei muuten olisi vaikeaa. Siinä se kulkee nokka pitkällä räkää valuen ja vollottaa kun on niin voimaton olo. Nenätippojahan hän ei tietenkään suostu käyttämään, on nimittäin jostain keksinyt, että ovat haitaksi immuunipuolustusjärjestelmälle. On se kumma, kun aivan tavallinen syysköhä lamaannuttaa henkilön täysin toimintakyvyttömäksi, ihan vaan mikäli hän sattuu olemaan miessukupuolta. Ja ne kalsarit. Tossa ne lojuu edelleen, haisevina. Ei se saa niitä koskaan korjattua edes pyykkikoriin. Eikä se muuten saa mitään muutakaan korjattua: pesukoneessa linkous ei vieläkään toimi, auton pyyhkijänsulat pitäisi vaihtaa, keittiöremppa aloittaa ja kasvimaa möyhiä. Saako se oikeesti mitään aikaseksi? Ei se enää tuo irtareita pyytämättä edes perjantaisin, eikä koskaan osta koruja tai kukkasia, ei tarjoudu hieromaan tai koskaan kutsu kullaksi. Ja ne sen iänikuiset jääkiekkojollotukset! Oliko se nyt Tappara kun pesi Kärpät: Ketä

Lastenvaatehulluus ja muut nykyajan sairaudet

Kun siirryimme vuoden alussa bloggaamaan Kaksplussan sivuille, saimme heti alkajaisiksi kutsun blogikirjoituskoulutukseen. Koulutuksessa päällemme sateli tukuittain uusia käsitteitä:  readibility, hakukoneoptimointi, lukijamääräanalyytikka, Google-ystävälliset otsikkotasot, metatekstitys, snippet editorointi ja focus keywords.  Meidät pölyisten kirjakasojemme takaa ponnistavat homeiset humanistikirjoittajat tämä teknis-bisnes-henkinen sanavyöry meinasi pelästyttää pahanpäiväisesti jo heti alkuunsa. Optimoi, optimoi, optimoi Pääasia koulutuksessa oli, kuinka lisätä blogin lukijamäärää, mistä kalastella lisää klikkauksia ja miten optimoida tekstit siten, että lukijatulva on taattu. Siis varsin keskeistä tietoa kaupallisella alustalla bloggaavalle. Päällimmäisenä koulutuksesta mieleemme jäi kuitenkin meille molemmille täysin uusi käsite,  Mini Rodini , jonka luvattiin vetoavan Kaksplussan kohderyhmään kuin kuuma veitsi sulaan voihin. Tällä asiasanalla varustettu teksti ei voi kuul

Kuka näitä jakaa? Kököimmät mietelauseet ikinä

Keneltäkään ei liene jäänyt huomaamatta, että nyt on menossa varsinainen mietelauseiden megabuumi. Positiivista mieltä ja oikeanlaista elämänasennetta jaetaan niin kodin tauluihin ja -käyttöesineihin painettuna koristeluna kuin vuolaana virtuaalivirtana sosiaalisen median syövereissä. Mutta millaisia ovat nämä mietelauseet, joihin etenkin koko keski-ikäinen kansanosa näyttää hurahtaneen? Noh, hieman kärjistetysti jotakuinkin tällaisia: ”Love is like happiness. And happiness is so positive. And I am a positive person.”; ”My house is my home, and my home is where I live. And my home is better than yours.”; ” I love colours, and yellow is my favourite colour. And yellow also makes me happy.” Jo pienellä vilkaisulla tämän päivän matalamieliseen mietelausemaailmaan selviää, että vallalla ei siis ole mikään viiltävien viisauksien vaan läpeensä latteiden, ontologisesti onttojen ja kertakaikkisen kömpelöiden lauselmien levitysliike. Mistä kaikki alkoi? Kuka edes muistaa, mistä näid

Marttyyriäiti - miksi ryvet itsesäälissä?

Hyvä äiti-ihminen, syyllistytkö Sinäkin syyllisyyteen? Äitien helmasynniksi on muodostumassa yhä vahvemmin  syyllisyyden kokeminen  milloin mistäkin lastenhoitoon ja -kasvatukseen liittyvästä asiasta. Itse olemme hämmentyneinä seuranneet, kuinka joissain piireissä ja äitifoorumeilla on tavallista kokea voimakasta syyllisyydentuntoa mielestämme, noh, hyvin vähäpätöisiltä vaikuttavista seikoista. Meneekö syyllisyys jo överiksi? Milloin vauvan äiti kokee riistävää riittämättömyydentunnetta vauvan lounastunnilla, kun ei ole päiväkausien etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään  lähiluomubataattia  annoksen pääraaka-aineeksi vaan joutuu valmistamaan soseen ainoastaan  luomubataatista. Milloin on joku äiti erehtynyt sytytyttämään joulun alla tunnelmallisen adventtikynttilän, mutta joutunut jälkikäteen kärventävän omatunnontuskan valtaan pienokaisensa hengityselinterveyden puolesta luettuaan sisällä poltettujen kynttilöiden häkäpitoisuuksien lähentelevän passiivista tupakointia

Testaa oletko selvännäkijä

Arvoisa lukija, mikä on Sinun suhteesi selvännäkemiseen ja yliaistilliseen? Oletko itse kenties selvänäköinen? ”Keskivertoihminen saattaa päivittäisiä askareitaan toimittaessaan pitää melkein vitsinä koko kysymystä yliaistillisesta; siitä tulee varsin todellinen ongelma, kun huomaa mielenrauhansa järkkyvän sellaisista ajatuksista, joiden olemassaoloa ei ollut aiemmin aavistanut, ja joiden lähdettä ei osaa kuvitella.” kertoo meille maailmankuulu brittiläinen maagikko  Aleisteir Crowley , yksi tunnetuimmista okkultismin ja salatieteen harjoittajista. Suomen kuuluisimman selvännäkijän, Aino Kassisen mukaan ”maailma on monitahoinen, paljon enemmän kuin mitä näemme – tai haluamme nähdä”. Miten on Sinun laitasi – onko selvännäkeminen Sinulle selvää kauraa vai kauhistus? Löytyykö Sinulta näkijän lahja vai oletko perusluonteeltasi ennemminkin raudanluja rationalisti? Asuuko sisälläsi maailmojasyleilevä mystikko vai suorasukainen skeptikko? Hyvä lukija, rohkenemme vallankumouksellises

Tuhmien lasten pahimmat uhkaukset

Olemme huolestuneina seuranneet, kuinka uhkailu lastenkasvatuskeinona on uhkaavasti vähentynyt. Tuntuu, että nykytrendinä joka toisessa lastenkasvatusoppaassa on kehottaa vanhempia välttämään vähäisimpienkin uhkavaateiden esittämistä, ja kannustaa päättömän kiukuttelun loputtomaan ymmärtämiseen, negatiivisten tunteiden jatkuvaan sanoittamiseen ja tahallisen marinan mukailuun (muka-)positiivisella lässyttelyllä. Itse varsin lyhytpinnaisina kasvattajina olemme aina pitäneet kunnon uhkailua keskeisenä kasvatuksellisena kulmakivenämme lahjonnan ja kiristyksen ohella. Kyllähän jo vanha kansa tiesi, miten tuhman lapsen kanssa tulee toimia. Siitä kertovat seuraavat sananparret: ”Ei tuhma lapsi muuta tarvitse kuin tuttipulloa ja vitsalla uhkailua.” ”Lapset ovat herran lahjoja, mutta pirun pidettäviä.” ”Tuhma lapsi on uhattava viedä synkkään metsään, ehkäpä hyvät ihmiset löytävät hänet sieltä.” ”Lapselle lapsen kuri – kirveellä selkäranka poikki.” Ja nyt – jos joku arvon lukijoi

Kummitusjuttujen TOP 5

Näin vainajien muistopäivän ja Halloweenin jälkimainingeissa, kun tuon- ja tämänpuoleisen välinen verho on ohuimmillaan ja edesmenneet henget herätetty hetkeksi henkiin, on oiva aika palautella mieleen omia tai lähipiirin kummituskokemuksia tai muita yliluonnollisia yllätyksiä. Arvoisa lukija, seuraavassa omat TOP5 haamu- ja ennaltanäkemishavaintomme, uskokoon ken uskaltaa! 1.Yhteydenotto tuonpuoleisesta Philipsin kelloradion välityksellä Terttu hankki edelliseen kotiinsa Philipsin uudenuutukaisen radio-herätyskello-sarastusvalo-yhdistelmälaitteen helpottaakseen takkuisia aamuheräämisiään. Harmikseen hän kuitenkin joutui hankkiutumaan laitteesta eroon piakkoin, sillä siinä ilmeni ihmisymmärryksen ylittävää yliluonnollista kremppaa, joka alkoi jo ennen kuin Terttu kertaakaan ehti kytkeä laitettaan varsinaisesti käyttöön. Laite näet kytkeytyi itsestään päälle öisin ja piti yksinään outoa, hiljaista kohinaa, johon oli suhteellisen karmivaa herätä. Eräänä yönä laite paitsi

Sisarus ei aina ole siunaus

Kateus ja kauna kuuluvat jokaiseen sisarussuhteeseen. Kaikki muistanevat, millaiset olivat muinaisen mytologian mukaan maailman ensimmäisten lasten Kainin ja Abelin välit, tai millainen loppu kohtasi roomalaisia susilapsia Romulusta ja Remusta. Köpelösti kävi kummassakin: molemmat päätyivät jatkuvan ”jäynänteon” seurauksena traagiseen veljessurmaan. Toki sisarussuhde on myös suuri rikkaus. Mutta samalla siihen liittyy veristä taistoa tai ainakin alituista, katkeraa kilpailua kaikesta. Sisarusrakkauden pimeämmästä puolesta puhutaan kuitenkin aivan liian vähän ja usein mieluummin jopa vaietaan – tosin mielestämme aivan turhaan! Siksi intouduimme muistelemaan näin siskosten kesken omia, lastemme ja lähipiirimme perheiden ei-niin-pumpulisia sisarusmuistoja. ”Miksei tota vois räksäyttää kärpäslätkällä kuoliaaks?”  kysyi toisen meistä kolmivuotias esikoinen karusti, kun vastasyntynyt pikkuveli äkisteli iltaitkujaan synnytyslaitokselta kotiuduttuaan. Toisen meistä vanhemmalla pojalla ol

Kauhukuva - leikkimättömät lapset

”Mieleni tekisi leikkiä ulkona niitä taikahevosia ja susilaumoja, mitä leikimme ennenkin — mutta kavereiden mielestä välitunnilla täytyy vain värjötellä ulkona ja vertailla huulirasvoja.”  Näin 12-vuotias tyttö avautuu Ilta-Sanomien  palstalla , kun kavereiden mielestä on liian lapsellista leikkiä. Leikki on katoamassa Nykyään leikki on uhattuna. Lapsuus lyhenee, leikit loppuvat liian varhain. Monilta lapsilta puuttuu mahdollisuus leikkimiseen ja heidän leikkimiskykyään rajoitetaan. Leikkimaailma on köyhtynyt, eivätkä lapset aina osaa edes leikkiä. Monet leikkivät yksipuolisia, varsinkin television ja tietokonepelien tuomia leikkejä, jotka eivät jätä ollenkaan tilaa mielikuvitukselle, kerrotaan Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla. ”Tiedän, että joitakin tyttöjä saatetaan kiusata, jos kaverit kuulevat, että he leikkivät nukeilla. Siksi leikkiminen pidetään salaisuutena. Leikkiminen mielletään noloksi ja lapselliseksi. ” kuvaa Heli Muttonen  Hesarin mielipidekirjoituksessa