Eräs peikkosatu
”Aiotko sinä syödä meidät kaikki?” lapsi kysyy.
”Aion.”
”Nimittäin lapset, täällä puhuu nyt aivan uudenlainen peikko. Ilmestyin tänne muutama vuosikymmen sitten katselemaan sopivia apajia. Peikon tehtävänä on syödä lapsia elävältä, ja sitä aion tehdä. Vaan maistuvat minulle kyllä aikuisetkin.
Minä digipeikko olen peikoksi melko eriskummallinen. Metsästä ette minua ainakaan löydä - luontoon jos joutuisin, kuolisin heti! Minä väijyn vain tietoverkon tahmaisissa näyttöpäätteissä ja sinivaloa välkkyvässä valhetodellisuudessa. Kalastelen salakavalasti saaliitani virtuaalivirroissa ja kylven kaikessa keinotekoisessa. Olen itse elossa vain silloin kun koneiden kautta pääsen edes hetkeksi herraksenne.
Kuten kaikki peikot, joita te lapset varmasti tunnette, elelen minäkin piilossa näkymättömässä maailmassa, ihmisten katseiden ulottumattomissa. Ja kuten kaikki peikot, haluan minäkin vain pahaa. Mutta muistakaa, tulen esiin vain, jos minua erikseen pyydetään. Kutsumatta en tule kylään koskaan.
Mutta voi! Kuinka suosittu vieras ihmisten luona nykyisin olenkaan! Te kannatte minut kaikkialle; tikitän älykelloissanne, aistin askellustanne aktiivisuusrannekkeissanne, tuotan turhaa dataa ruumiintoiminnoistanne, seuraan sijaintianne, ja suollan sovelluksia sekoittamaan arkijärkeänne entisestään.
Kuinka herkullista minulle on päästä nakuttamaan päivätolkulla turhanpäiväisiä pelinäyttöjä, luomaan tyhjää tyydytystä tykkäysten kyttäämisestä, tarkistaa tartuntatilasto toisensa perään. Näin voi jatkua tuntikausia, ilman että alaiseni huomaa kuinka pidän häntä ohjaksissani. Hän on minun turta robottini, hän on minun ohjelmoimani. Ihminen hänessä nukkuu, ja minä saan valvoa ja käyttää valtaa.
Ja kun minä olen jäytänyt teidät sisältä ontoiksi kuoriksi, niin silloin minä teen sisällenne pesän! Otan teidät kokonaan haltuuni ja voin tehdä kauttanne mitä ikinä haluan.
Mutta sitä minä en siedä, kun joku välillä herääkin horroksestaan, näkee minut koko rumuudessani ja katsoo minua julkeasti suoraan silmiin. Sellaiset sensuroin saman tien sanattomiksi ja sivallan heidät satuilemillani syytteillä suohon. Sillä pahinta peikolle on paljastuminen.
Harvoin minä kuitenkaan paljastun. Olen jo pitkään saanut toimia aivan rauhassa, viritellä ansojani sinne sun tänne. Sitä paitsi minulla on nykyään mitä mahtavin maine! Minua pidetään nykyisin suuressa arvossa, keksintöjen keksintönä, tekoälyn, kehityksen ja tiedon tuojana, välttämättömyytenä, viisauden kivenä: suorastaan uutena vapahtajana. Tälle emävalheelle en voi kuin itsekin nauraa - vain oikea peikko voi olla näin ovela!
Säälimättä saan suoltaa sairautta, syyllisyyttä ja sotaa silmillenne. Otan kaiken kunnian aivottomasta addiktiostanne klikata katteeton kauhuotsikko auki toisensa perään. Totaalinen triumfi minulle on, kun nykyään MINÄ saan päättää kuka voi QR-koodini kanssa kohdata kenetkin, ja keneltä saan sulkea surutta pois jopa peruspalvelut!
Oijoi, kuinka hirveä olenkaan kun minut tällä tavoin päästää ylivaltaan! Minä olen olento, joka on syntynyt ilman sielua. Ja minun ainut tehtäväni on viedä se teiltäkin pois. Kasvatan karvaisia raajojani niin pitkiksi, että ne yltävät yli kaiken ihmismäisen ja eläväisen. Pullistelen verestäviä silmämuniani jokaisessa kulmassa ja kolossa, ettei ihmisen yksikään liike jää minulta piiloon. Piiskaan ja paukutan karvattomalla ruoskahännälläni teidät yhä syvemmälle digihallinnan petollisen pohjattomuuteen!
Minä en tunne rajojani, mutta jos haluatte minut taltuttaa, on Teidän ne tunnettava. Oikein valjastettuna olen tehokas ja taipuisa työjuhta. Muulin lailla jaksan kantaa äärettömiä numerokuormia ja siirrän sormennäpäytyksellä tietovuoria. Sopivasti suitsittuna uurastan puolestanne kaiken rutiininomaisen ja jätän teille ihmisille tilaa kohota yläpuolelleni, sinne minne meillä sieluttomilla ei ole pääsyä.
Mutta voi te ihmisparat! Olenko jo liian vahva taltutettavaksenne? Enää ei liene kauan siihen päivään, kun te omasta tahdostanne työnnätte minut siruna lihaanne, ja viimeinenkin raja välillämme ylittyy.”
Kommentit
Lähetä kommentti