Valoton on yö

On lyhtyjuhla. Synkkä metsä on sysipimeä. Päiväkodin lapset piirissä, kaikilla mukana itse tehty valo. Punaista, sinistä, syksyn oranssia. Sytyttäkää  lyhtynne, lapset! pyytää täti. Värikkäät valopisarat välähtävät hangen ylle.

Yö on valoton. Metsän puut hämmästelevät noita pieniä valopilkkuja. Mistä te tänne pimeyteen eksyitte, te viattomat; miten te täällä säteilettekään, te uudet tulokkaat?

Nyt lauletaan metsän eläimille, kehottaa kerhotäti. Ja niin lapset laulavat ja soittavat. Tummat puut heristävät korviaan. Oravat oksilla lopettavat leikkinsä ja jähmettyvät kuulemaan. Tiuku kilahtaa tahdin merkiksi, triangeli antaa alkuäänen, trumpetti johtaa soittoa.

Valoton on yö. Vain lasten lyhdyt lepattavat varovasti tummaa taivaankantta vasten. Hangen alla lumiset varvut värisevät vienosti, kuin haluaisivat lähteä tanssiin. Kohmeiset kivet kääntävät sammalkasvonsa ikiroudasta, kun viimein ujoinkin lapsista yhtyy lauluun.

Valoton on yö, ja hennosti kaikuu viimeinen säe lumisten oksien ylle. Harmaantuneet haavat havistavat harvoilla lehdillään humisevat aplodinsa.

Lumisade alkaa. Mistä nuo lumihiutaleet tippuvat? Kaukaa taivaista, lapseni, kuiskaa outo ääni hämärästä. Kuka ne sieltä oikein heittää? Lumiukkoko? Ukkopa ukko, toteaa ääni. Ai missä se ukko asuu? Taivaiden takana kai, ehkäpä avaruudessa asti. Minkä takia se heittää nyt jo lunta vaikka piti olla syksy? Taisi ukko ajatella, ettei tänä vuonna tarvitse turhaan pimeydessä tarpoa; heitti hanget valaisemaan jo martaiden yönä.

Ai minkä Martan yö? Saako pienten ryhmän Martta muka valvoa yön? Ei lapseni, ei. Martaat eivät ole lainkaan ihmisiä, vaan kuolleita ketkuja vainajien maasta. Nauttivat kaamoksesta ja elävät pimeydestä; tyhjyyttä täynnä on niiden sielu.

Riviin lapset, riviin! pyytää täti. Viedään valo tuonne rantaan asti, ja heitellään siemeniä kaikille metsän asukeille.

Valoton on yö; niin valoton, että lasten on vaikea löytää polkua. Itse nyherretyt lyhdyt valaisevat tietä, kun pienet taapertavat pimeän läpi. Ikikuusi varjelee lasten kulkua jykevillä havukourillaan, pakkasrouva puhaltaa sakaraiset tähdet rantamökin ikkunaan. Jään alla näkki alkaa nakuttaa  jääkuorta lasten laulun tahtiin.

Valoton on yö. Timakka tiuku helähtää, triangelin kilaus lävistää illan pimeyden. Ja talven trumpetti soi.