Onnea vastasyntyneelle (NOT!)

Mistä vauvat oikeastaan syntyvät tähän maailmaan? Siittiöistä ja munasoluistako? DNA:n monistumisesta ja ribonukleotidihappoketjun kahdentumisesta? Entä minkä takia? Jatkaakseen sukua ja kantaakseen geenejään sukupolvelta toiselle? Tai oppiakseen ahkeriksi kuluttajakansalaisiksi ja lisätäkseen kansantalouden ostovoimaa?

Meillä materialistisessa lännessä keskitytään varsin vahvasti aineelliseen olemuspuoleemme, ja on helppo unohtaa ihmisen olemus henkiolentona. Vauvaa odottaessa on monen mielestä mielekkäämpää miettiä sellaisia kysymyksiä kuin lastenhuoneen tapettikuoseja – pastellisena vai sittenkin pikkuautoprintillä? Ottaisiko rattaisiin kääntyvät etupyörät vai sittenkin ne kookkaammat maastorenkaat? Tai miten se viimeisimmän Stokke-Steps -tuolin hankinta – uutena vai sittenkin Huutonetistä?  Harvalle tulee mieleen pysähtyä edes hetkeksi pohtimaan asiaa hieman laajemmassa mittakaavassa, tai jopa aivan ”outside the box” – kuten seuraavassa on tarkoitus tehdä:

Arvoisa lukija, hyvä vauvan vanhempi, on tullut aika uhrata muutama ajatus sille miksi oikeastaan synnymme tähän maailmaan ja mitä ennen syntymää tapahtuu.

Syntymän ihme – vai kirous?

Meidän länsimaisten vanhempien näkökulmasta on suurin mahdollinen ilo, kun vauva syntyy maailmaan. Uusi perhe hukutetaan onnentoivotuksiin ja lahjoihin: tuoreen vanhempien ilo ja liikutus on mittaamaton. Mutta miten asian kokee itse syntyjä, vauva? Onko kukaan koskaan pohtinut, millaista on pulpahtaa taivasmaailmojen ja kohdun lämpimänhellästä syleilystä kylmään, pahaan maailmaamme ja aloittaa maallisten vitsauksien täyttämä vaellus kohti lopullista, kauhistuttavaa kuolemaa?

Koska emme luonnollisesti pääse tiedustelemaan asiaa vauvoilta itseltään suoraan, on syytä turvautua buddhalaiseen oppiin, joka tarjoaa erään, varsin ennakkoluulottoman ja monelle ennenkuulumattoman näkökulman aiheeseen.

Buddhalaisuudessa syntymästä ajatellaan juuri päinvastoin kuin meillä. Syntymä mielletään jopa kirouksena, harhojen ja vaivojen täyttämän jälleensyntymäkierron jatkumisena, sielunkehityksen täydellisenä epäonnistumisena, likaisena lankeamisena maallisen materian maailmaan! Buddhalaisuuden mukaan synnymme tähän maailmaan vain ja ainoastaan siksi, että emme ole oppineet tarpeeksi edellisistä elämänläksyistä, emmekä täten onnistuneet hyvittämään karmaamme ja ymmärtämään tosiolevaisen tosiluonnetta.

Kuinka sulkea syntymisen ovi

Buddhalaisuuden mukaan ihmisen korkein ja ainoa tavoite on vapautua jälleensyntymien syklistä. Täten ihmisiä yritetään kaikin tavoin auttaa löytämään henkistä viisautta ja voimaa ylittää uudelleensyntymän alhainen houkutus tuonpuoleisessa oleskellessaan. Buddhan opetukset varoittavat hengen maailmassa oleilevaa sielua suuresta vaarasta rynnätä oman kiihkeän jälleensyntymishalunsa takia mihin tahansa maalliseen paikkaan.

Oppi kertoo: ”Alat enemmän ja enemmän kaivata aineellisen ruumiin tukea ja etsiä mahdollisesti vapaana olevaa kohtua syntyäksesi siitä. Erilaisia varoitusmerkkejä alkaa nousta esiin. Jos osaat tunnistaa ne, voit välttyä uudelleensyntymältä. Muuten tunnet vastustamatonta vetoa uudelleensyntymään, ja takaisin on erittäin vaikeaa kääntyä.

Tulet lopulta karman tuulen ajamana paikkaan, jossa tulevat vanhempasi ovat rakastelemassa. Kun näet heidät, tunteesi vetävät sinua heidän puoleensa.

Näet tulevan isäsi ja äitisi yhtyvän, mielesi tuntee vastustamatonta paloa mennä siemenenä äitisi kohdun sisään. Tunnet uutta syntymää kohtaan vetoa ’yhtä vastustamattomasti kuin lintu narrataan häkkiin, kuiva ruoho syttyy tuleen tai avuton eläin uppoaa suohon.’ ”

Perinteessä jaetaan konkreettisia neuvoja, kuinka ”sulkea syntymisen ovi”. Paras tapa välttyä uudelleensyntymältä on hylätä sellaiset tunteet kuin halu, viha ja kateus. Syntymän pirullisen harhauttava ovi pysyy myös visusti kiinni, mikäli henkilö pystyy jättämään mielensä todelliseen, tyhjään luontoonsa: ”Kun annat mielesi olla tyhjä, irtonainen, avoin ja rento, voit olla varma, että ovi kaikkiin syntymiin pysyy varmasti kiinni.” oppi ohjeistaa.

Selitys koliikille?

Hyvä lukija, myös tällä tavoin voi syntymän ”ihmeen” tulkita. Näiden tietojen valossa saatat luoda vastasyntyneisiin jatkossa hieman erilaisen katseen. Onko sittenkään paikallaan rynnätä synnytyssairaalaan riemukkaan ilmapallokukkaislähetyksen kera ja hukuttaa uusi perhe yltiöpäisiin onnentoivotuksiin? Entä lieneekö sittenkään aiheellista sijoittaa tuhansia euroja pitopalveluun ja lahjoihin pienokaisen syntymän juhlistamiseksi nimenanto- tai vastaavissa tilaisuuksissa?

Lopuksi on syytä pohtia, tarjoaisiko buddhalainen perinne tässä kohtaa täydentävää tietoa lääketieteelle? Ehkäpä pikkuvauvojen edelleen selittämättömiksi jääneet koliikkioireet saavat tämän ajattelutavan avulla sittenkin selityksensä. 

Pienokainenhan selvästi suree uutta syntymäänsä, parkuu pahoillaan lihaksi tuloaan ja menetettyä mahdollisuuttaan vapautua maallisen taivalluksensa noidankehästä. Koliikki kestää usein kolme kuukautta, joka nähtävästi on se aika, jonka vauvalta vie hyväksyä, että  hän todellakin on harhautunut taas maapallolle  – ainakin vielä tämän yhden elämän ajaksi.