SUTTA PAKOON

Hyvä äiti-ihminen, syyllistytkö Sinäkin syyllisyyteen? Äitien helmasynniksi on muodostumassa yhä vahvemmin  syyllisyyden kokeminen  milloin mistäkin lastenhoitoon ja -kasvatukseen liittyvästä asiasta. Itse olemme hämmentyneinä seuranneet, kuinka joissain piireissä ja äitifoorumeilla on tavallista kokea voimakasta syyllisyydentuntoa mielestämme, noh, hyvin vähäpätöisiltä vaikuttavista seikoista. Meneekö syyllisyys jo överiksi? Milloin vauvan äiti kokee riistävää riittämättömyydentunnetta vauvan lounastunnilla, kun ei ole päiväkausien etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään  lähiluomubataattia  annoksen pääraaka-aineeksi vaan joutuu valmistamaan soseen ainoastaan  luomubataatista. Milloin on joku äiti erehtynyt sytytyttämään joulun alla tunnelmallisen adventtikynttilän, mutta joutunut jälkikäteen kärventävän omatunnontuskan valtaan pienokaisensa hengityselinterveyden puolesta luettuaan sisällä poltettujen kynttilöiden häkäpitoisuuksien lähentelevän...

Ennen kuin saimme omat vauvat, meillä oli tapana hymähdellä ja naureskella äiti-ihmiset mielestämme vähä-älyisille jutuille siitä, kuinka vaativaa vauvanhoito on ja kuinka sitä kulkee sumussa ensimmäisen vuoden. Ja että ajatukset eivät muka riitä mihinkään muuhun kuin pohtimaan kummasta tissistä sitä seuraavaksi imettäisi. No odotusaikana sitten lueskelimme erilaisia vauvapalstoja ja vakuutuimme äitiyden tyhmentävästä vaikutuksesta. Ihmettelimme ylemmyydentuntoisesti, kuinka jollekin nk. ”tuttirumba” tuntui muodostuvan kaiken toiminnan keskiöksi, toiselle taas päivien suurimmaksi älylliseksi virikkeeksi riitti pohdinta päärynäsoseen koostumuksesta, kolmas villiintyi villavaippojen imukyvystä ja hehkutti sitä foorumilta toiselle. Mutta VOI! Kuinka väärän ja ymmärtämättömän tulkinnan äitiyden edellyttämästä älykkyydestä nuorina ja naiiveina neitosina teimmekään! Sillä äitiys jos mikä vaatii korkeimpia mahdollisia kognitiivisia kykyjä: huipputason matemaattista päättelytaitoa, ydin...