Kotkan raatelemaksi vai sotaan?


Kun ulkona vihmoo vettä ja räntää roiskii päin näköä, on perheen tai ystävien kesken mukava kokoontua yhteen ja aloittaa Kumpi mieluummin -peli! Tämän yksinkertaisen viihdyttävän seurapelin juoni on seuraava:
Jokaisen osallistujan on vuorollaan määrä laatia muille mahdollisimman hankala kysymys. Kysymyksen tulee olla tasavahva asiapari, josta muiden täytyy valita, kumpaa tekisi, kumman ottaisi tai kumpi olisi mieluummin. Pelissä kysymyksen keksijä onnistuu silloin, kun muut joutuvat pohtimaan mahdollisimman pitkään, tai eivät pysty ollenkaan päättämään kumpi vaihtoehto olisi parempi, tai vaihtoehtoisesti huonompi. Pelissä vastaajien tulee perustella kantansa, mielellään mahdollisimman pitkällisesti ja polveilevasti.
Pelin osallistujamäärä ei ole rajattu; tämä huikea ajatushurvittelu on helppo aloittaa vaikkapa lastenkutsuilla koko katraan kesken.
Peli soveltuu myös yhtä hyvin pelattavaksi pelkästään aikuisten kesken, esimerkiksi kohottavana kisailuna kahvikutsuilla tai vaikkapa lennokkaana tunnelmannostattajana jos jonkinmoisilla pikku viininsiemailukekkereillä. Mitä pidemmälle ilta etenee, tai mitä enemmän viiniä on maisteltu, sitä irrationaalisemmiksi ja intensiivisemmiksi kysymykset ja niitä seuraavat filosofis-sävytteiset pohdinnat yleensä äityvät. Yhtä hyvin peliä voi pelata vaikka vaan puolison kanssa intiimisti kahdestaan. Näin pääset taatusti tavanomaista terapiaistuntoa syvemmälle rakkaasi ajatusmaailmaan, ja käsiksi kullanmurusi piileviin pelkoihin, fantasioihin, toiveisiin, unelmiin  – you name it!
Tässä pelissä ei rajoja tunneta, sillä mitä hirvittävämpi, törkeämpi, puistattavampi, epäsovinnaisempi – tai toisaalta ihastuttavampi, houkuttelevampi tai makoisampi kysymys, sitä riemullisempi ja rajoja rikkovampi rupatteluhetki on syntyvä! Kulloinkin yhteen kokoontunut seurue määrittelee itse juttujensa sopivuuden rajat. 
Seuraavassa olemme jaotelleet selkeyden vuoksi lasten- ja aikuisten sarjoihin eräällä sunnuntai-illallisella perheidemme kesken ilmaan heiteltyjä kysymyksiä:
Aikuisten sarja
Kumpi olisit mieluummin, Amerikan presidentti vai paavi?
Naisväelle: Ottaisitko mieheksesi mieluummin lentokapteenin vai merikapteenin?
Synnyttäisitkö mieluummin viisi lasta vai olisitko perhepäivähoitaja?
Kulinaristeille: Kumpaa nauttisit mieluummin päivittäin loppuikäsi, aitoa shampanjaa ja ajoittain siemaus vuosikertakonjakkia vai belgialaisia suklaatryffeleitä pistachiómoussen kera?
Rikkoutuisiko happilaitteesi mieluummin kesken luolasukelluksen vai avaruuslennon?
Kumman tekisit mieluummin: teippaisit viisi läheisintä ystävääsi sohvaan kiinni ja työntäisit alas jyrkänteeltä vai sairastuisit itse kuolettavasti?
Ajaisitko mieluummin autokolarin vai suistuisitko junalla raiteilta?
Kumpi olisit mieluummin, hyvinhoidettu kotikissa vai delfiini?
Matkustaisitko mieluummin alasti bussilla aamuruuhkassa vai esiintyisit stripparina oman firman pikkujouluissa?
Matkustaisitko maailman ympäri yksin rullatuolilla vai yksin kahden vastasyntyneen kanssa?
Lasten sarja
Kumman ottaisit lemmikiksi, leijonan vai kotkan?
Kumpaan menisit, sirkukseen vai elokuviin?
Kumpi olisit mieluummin, leijona vai leopardi?
Ottaisitko mieluummin turpaan vai kuonoon?
Kumpi olisit, sairaanhoitaja, joka katsoo suolia ja verta vai söisit nauloja?
Kumman ottaisit mieluummin, mummon tekemän suklaakakun vai toisen mummon tekemän, vähän erilaisen suklaakakun?
Pappa, kumman tekisit, remontoisit ihan tohjon talon kokonaan uusiksi vai roplaisit traktorisi osiksi, ja erittelisit joka palan?
Kumpaan joutuisit mieluummin, kotkan raatelemaksi vai sotaan?
Kumman valitsisit, joutuisit kotkan raatelemaksi vai peruuttaisit viisikymmenkilometristä rekkaa?
Kumman ottaisit, kattilan päähän ja kolautus siihen täysillä vasaralla vai että piano heitettäisiin sinun päälle?
Kumman söisit mieluummin, elävän skorpionin vai hain haarukalla ja veitsellä?
Mummo, kumman tekisit mieluummin, olisitko vielä kerran raskaana vai söisit mutaa?
Kumman tekisit mieluummin, lentäisit ihmistykistä ammuttuna krokotiilin suuhun vai hyppäisit benji-hypyn hain suuhun?
Hyvä lukija, kaikki edellä ilmoille heitellyt kysymykset ovat vapaasti hyödynnettävissänne pelihetkiinne, vaikka toki jokainen keksii itselleen ja seurueelleen kulloinkin sopivimmat pähkinät purtaviksi!

Kommentit